Tekstit

Näytetään tunnisteella tracon 2011 merkityt tekstit.

Tracon näin jälkikäteen

Koska elämäni on hiekkalaatikolla leikkimistä lukuunottamatta täydellisen kuollutta olen vasta nyt päättänyt kirjoittaa Tracon VI:stä. Ja pitänee sanoa, että OLIPA LAME coni. Pitkästä aikaa taas vaihteeksi, tai sitten se vain johtui siitä että Animecon oli tänä vuonna niin mahtava ja super ja kaikkea. Coni oli kyllä hyvin järkätty, tilat oli hyvät ja sää oli oikeastikkin todella hyvä, ei liian kuuma eikä liian kylmä näin syksyksi eikä sadekkaan oikeastaan vaivannut.. Mutta jotenkin oli koko aika sellainen seilaileva olo. Okei, Danielina oli ihan kivaa ja samoin Deadmau5ina ( etenkin Deadmau5ina ) mutta kun oli noin viissataa ihmistä, ei omaa cossiporukkaa tms. niin sitä oli pakosti hiukan ulkosiideri olo. Mutta siis launtai oli viel tosi kiva kun olin kaikkien mukavien AC-porukoiden kanssa. Pyöriskeltiin conalueella ja kaksi, huomio kaksi tunnisti minut. Olo oli mahtava, etenkin kun kyseinen hahmo on vaikeasti tunnistettavissa. Mutta kiitoksia kaikille, nautin aika paljon vaikka fren...

Tracon ~

Kuva
Todella kauan on kulunut viime päivityksestä - oikeastikkin olen todella pahoillani! Tässä tulee siis aika paljon infoa, älkää hei ihmiset pelästykö. Mun syy tää on, ette joutuis muuten lukemaan näin paljoa jos olisin ollut aktiivi :/ No okei ei tässä ees paljoo ole, mitä nyt haluan pelotella. Eli siis. Danielin asun liivi on vlamis - ihan nätiltä näyttää mutta NE NAPINLÄVET. TYDYY. Ne on oikeastikkin kauheat ja itken verta niiden perään.. ties kuinka monesti jouduin purkamaan ( ilman ratkojaa hei! ) ne pirulaiset ja silti näyttivät kauheilta.. no, paremmilta ku mitä ois voinut näyttää. Positiivisuus on haaste. Ja joo, ainakaan ne ei näy kiitos ihanan isojen nappien. Silti hiukan harmittaa se liivi.. olisin halunuttu taakse sellaisen.. tälläisen Siis tuollainen pienehkö kiristys Eli joo. Olen sinällään tyytyväinen sinällään puhtaasti vittuuntunut. Ja takkia en saanut nyt valmiiksi..Se on harmillista mutta todellista. Teen conin jälkeen vaikka toiseen coniin / photariin :/ ...

22 päivää aikaa

Kuva
Noniin! Danielin asun liivi alkaa olla valmiina. Olen tosi ylpeä, mitään hirveitä feilejä ei ole sattunut vaikka nyt tuleekin vastaan se kauhein osa-alue - napinlävet. Hrrrrhhh en haluais tehdä niitä mutta pakko on. Niiden ompelu on aina ollut hirveän kitkaisa vaihe, kun on koko aika pelko siitä että feilaa ja pahimmassa tapauksessa pilaa koko kivan asusteen niillä hirveillä, lenksottavilla napinlävillä jotka on liian pienet tai isot.. Hrh. Päätin säästää teidät mun derpalta ilmeeltä niin jäi pää vähän pois. Dodiin, siinä se on, ehtana itsenään! Pyysin kamu ottamaan kuvan mutta ei nyt mitenkään maailman mahtavin vippi ole, yksityiskohtii tms. ei näy, mutta syytän kyllä kameraa.. Kamun omalla kameralla olis saanut aivan mahtavaa laatua @A@ Mutta ei niin ei, saatte sitten parempia kuvia kun asu on niin valmis kuin olla ja voi, tämä ihana ihminen joka tuonkin kuvan otti toimii nimittäin photoshootti vastaavana, ja parhaimmillaan voisin mennä hänen kanssaan Suomenlinnaan ottamaa...